keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

7.4.18

Lauantai 7.4.18 olin koirani Rexin kanssa Norjassa kansainälisissä tunturikokeissa, Gallok-kokeissa. Keli oli raskas sekä koirille että ohjaajille. Ensimäisessä hakuerässään heti aluksi Rex upposikin kaulaa myöten lumeen. Siitä meni noin viisi minuuttia kun etu-oikella edenneen Rexin havaitsin liikkuvan pää siinä asennossa, että ilmeisesti riekon hajut tuntuivat nenässä. Kohta hyppäsi riekkoparvi siivilleen kumpuilevassa tunturissa. Rex jatkoi edelleen samaan tyyliin 50 m ja otti seisonnan 150 m etäisyydeltä, jossa häntä vähän heilui. Ilmoitin tuomarille koiralla olevan epävarman seisonnan. Pian kuitenkin Rex kiinteytti seisontansa ja minä ilmoitin olevani varma seisonnasta. Saatuani toiminta-luvan hiihdin vajaat 10 m kun lumi allani petti täysin ja upposin vyötäröä myöte. Siitä selvittyäni ja hiihdettyäni 20 m upposin samalla lailla. Lopulta pääsin lähelle Rexiä ja silloin ilman etenemiskäskyä hyppäsi neljä riekkoa siivilleen ja minä ammuin. Rex sai näin lintutyön ilman nostoa. Upottavassa lumessa nouto sujui rutiinilla, mutta silloinkin koira välillä vajosi lumeen selkäänsä myöten. No, päivän päätteeksi Rex olikin yksi kokeen harvoista palkituista voittaja kolmosellaan. Sunnuntain finaalissa kisattiin Rexin kanssa loppuun asti ilman lintuja, joten silloin ei palkintoa. Siinä sitten oli tämän talven kokeet meidän osalta - palkinto tuli ja eikä niitä muita suomalaisia kanakoiria ole tänä vuonna voittajaluokassa palkittukaan
På lördag var jeg med Rex og i ovanligt tungt fore han fiksa fugelarbeit uten reis og dermed fikk jeg takka for 3 vk. Så var det den eneste vinterprov iår.





Samana lauantaina oli Jarkko koiranäyttelyssä Suomessa; Prihan Reksi sert ja ROP
På den samme lördagen i Finland; Prihan Reksi cert BIR


Reksi on metsästyskoira...
Reksi er en fugelhund...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti