maanantai 2. joulukuuta 2013

Kaamosaikaan / I mörkatida

Det börjat mörkatidan å vi tagit roliogt. Delvist for att jeg varit syk. Min trofastavennen Rex hållit selskap.

Syksyn ja alkutalven jatkunut metsästys- ja koekausi katkeaa pohjoisessa kaamoksen myötä. Niin koirat kuin niiden isännäkin saavat ottaa vähän rauhallisemmin ja vaikka kertailla tottelevaisuutta tai kuten Hopen kohdalla, opetella uusia asioita. Itselläni tämä kaamos alkoi runsaan viikon kestäneellä kuume-flunssalla ja siinä seuraa piti vieressä pysyttelevä Rex.


Hopen kanssa odotellaan näyttelyihin lähtöä. Junioriluokkaan Hope voi osallitua 19.12. alkaen, jolloin se täyttää 9 kuukautta. Rakenteensa on kehittynyt edelleen ja kooltaan Hope on nartuksi aika iso, lähes Rexin kokoinen. Luusto on järeää ja turkki on viimeisten kuukausien aikana kehittynyt hyvälle mallille. Esiintyminen vieraissa paikoissa ja vieraiden koirien sekä ihmisten lähellä, ei tuota Hopelle ongelmaa. Alla Hope kuvattuna koiranruokaliikkeessä 2.12. ja siinä tuli henkilökunta hurmattua sikäli hyvin, että herkkua antoivat.

Med Hope vi tenker på utstillingar i juniorklassen. Hun var den 2.12. i hundfoderbutiken å personnalen tykte hun er finn. Hope har ikke svårt att treffes med fremmende fålk å hundar. Det blir spennende i utstillinga.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti